Trailblazers hyödynsi koronan ja rynnisti e-urheilussa Suomen kärkeen

Trailblazers hyödynsi koronan ja rynnisti e-urheilussa Suomen kärkeen

Trailblazersin tapahtumia

Puolessa vuodessa 80 eri päivänä 475 tuntia tapahtumaelämystä

Koronan rantautuminen Suomeen muutti maaliskuun puolivälissä Trailblazersinkin kurssin lähes täysin, mutta toiminnan supistamisen sijasta painettiin talla pohjaan. Palkattiin opiskelijoista lisäväkeä ja luotiin uusia digitaalisia tapahtumakonsepteja, jotka vietiin nopeasti käytäntöön.

Ensin järjestettiin huhtikuussa Saimaa Clutch Online, joka siirsi kauppakeskustapahtuman verkkoon houkutellen lähes 30 000 vierailukertaa. Toukokuussa käynnistettiin Counter-Strike:Global Offensive-pelissä (CSGO) esports SM-liiga yhdessä Graundsin ja ESML:n kanssa. Liigaan osallistuu yhdeksän joukkuetta eri puolilta Suomea. Samoihin alettiin pyörittää CSGO:ssa myös Päijät-Hämeen alueliigaa.

Kesäkuussa käynnistettiin yhteistyö Imatranajon kanssa, minkä tavoitteena oli synnyttää historian ensimmäinen virtuaaliajo. Ensimmäinen karsintaosakilpailu onkin jo ajettu verkossa. Virtuaalinen Imatranajo on esimerkki ns. hybriditapahtumasta, jossa yhdistyy digitaalinen ja fyysinen tapahtuma. Karsintojen parhaat pääsevät ajamaan finaalissa kilpaa oikealla moottoripyöräsimulaattorilla Imatran kävelykeskustassa järjestettävässä tapahtumassa ja vieläpä Imatran omalla katuradalla.

Kesäkuussa kehitettiin DirtyRacing-kumppanin kanssa CSGO SM-liigan rinnalle Formula 1 SM-liiga, jossa on jo ajettu verkossa kaksi karsintaosakilpailua. Karsintojen 20 parasta pääsevät ajamaan ensimmäisestä suomenmestaruudesta elokuun alussa. CSGO:n ja Formula 1:n SM-liigat huipentuvat loppukahinoihin lokakuussa järjestettävässä Skynett-tapahtumassa.

Heinäkuussa aloitetaan e-urheilu myös minigolfissa, Golf With Your Friends Summer Tourin merkeissä. Turnauksen nimen mukaisesti tässä e-urheillaan rennommissa merkeissä.

Fyysisiä tapahtumiakaan ei ole unohdettu. Edellä mainitun Virtuaalisen Imatranajon finaalitapahtuman lisäksi järjestetään syyskuussa Saimaa Clutch Imatralla ja lokakuussa Skynett Holiday Club Saimaalla. Myös perinteinen Trailblazers Gaming Week on kaavailuissa.

Huhtikuun Saimaa Clutch Online alkupisteenä ja lokakuun Skynett päätepisteenä määrittävät pitkälti Trailblazersin puoli vuotta kestäneen onnistuneen korona-taistelun. Avautuneisiin mahdollisuuksiin on tartuttu hanakasti vaikeasta tilanteesta huolimatta.

Tämän tuloksena Trailblazers tuottaa kumppaneidensa kanssa tapahtumavieraille puolen vuoden aikana 375 tuntia striimielämystä ja 100 tuntia reaalimaailman elämystä. Peräti 80 eri päivänä järjestetään joku tapahtuma eli lähes joka toinen päivä. Ennusteen mukaan tapahtumissa tullaan vierailemaan tällä ajanjaksolla 120 000 kertaa.

Tietääkseni vastaavaan tarjontaan ei pysty tällä hetkellä mikään muu suomalainen esports-tapahtumajärjestäjä eikä moni muidenkaan alojen tapahtumajärjestäjä, kertoo Trailblazersin tapahtumatuottaja Erno Salmela.

Lisätietoa:
Erno Salmela
050 322 6418
erno.salmela@lut.fi