Trailblazers ei kumarra koronalle

Trailblazers ei kumarra koronalle

Suosittu Saimaa Clutch-pelitapahtuma siirretään verkkoon

Vuosi sitten Saimaa Clutch järjestettiin IsoKristiinassa ihmisvilskeessä, jossa yli tuhat ihmistä pelasi tai katsoi muiden pelaamista. Varsinkin yleisöpelialue pursusi pelaajia. Koronan takia tämän vuoden tapahtumaa ei voida järjestää samalla tavalla.

Trailblazers ei kuitenkaan jää pyörittelemään peukaloita, vaan rakentaa Saimaa Clutchin verkkoon.

Katselin tovin koronan aiheuttamaa tuskaa ja lamaantumista. Kieltoja kiellon perään. Maailma pysähtyy, asiakkaat häviävät ja rahan tulo loppuu. Mutta tämähän on hieno mahdollisuus ajatella asiat toisin ja luoda ihmisille elämyksiä verkossa”, kertoo Trailblazersin tapahtumatuottaja Erno Salmela.

Täysin uutta verkkoelämysten tuottaminen ei Trailblazersille ole, sillä monista sen järjestämistä tapahtumista on lähetetty liveä myös verkkoon. Pääpaino on kuitenkin ollut paikan päälle tulevien ihmisten palvelemisessa.

Saimaa Clutch ideoidaan ja suunnitellaan tällä viikolla uudestaan, koska samanlaisena se ei verkossa toimi. Aikaa on vain viisi viikkoa, mutta se riittää. Osa aiemmin suunnitelluista sisällöistä, kuten CSGOliigan finaali, järjestetään lähes aiemmin määritellyllä tavalla. Suurin osa suunnitelmista muuttuu kuitenkin täysin, jotta verkkoyleisö saadaan osallistumaan ja innostumaan.

Luvassa on monia yllätyksiä. Toisaalta tämä tilanne ”pakottaa” meidän porukan positiivisessa mielessä kehittymään uudelle tasolle. Näen tässä tulevaisuuden kannalta paljon hyvää.”, visioi Trailblazersin Ville Suutari.

Viime vuoden Clutch palveli pääasiassa paikallisia ihmisiä, mutta nyt väkeä tavoitellaan ympäri Suomea. Tässä auttavat uudet striimaajakumppanimme Mintuwii ja Myst1s, joilla on lukuisia faneja ympäri Suomea. Lisäksi panostetaan uuteen striimaussoftaan, jolla saadaan luotua live-lähetyksiin mm. uusintoja ja highlight-koosteita.

Saimaa Clutchin historiaa
– Saimaa Clutch järjestettiin ensimmäisen kerran IsoKristiinassa la 27.4.2019
– Tapahtumassa oli 25 järjestäjää, joista valtaosa opiskelijoita. Kumppaneita oli 20.
– Saimaa Clutch sisälsi 15 kilpailua, joista pääkilpailu pelattiin Overwatchissa. Yleisö pelasi kilpaa mm. Pacmanilla, keihäänheitossa ja esports-tietokisassa. Palkintopotti oli yhteensä 2 000 eur.
– Tapahtumaan osallistui yli 1 000 ihmistä, joista kilpailijoita oli 120.

Lisätietoa:
Erno Salmela (Trailblazers), 050 322 6418
Ville Suutari (Trailblazers), 050 517 5247