Kipinä-toiminta

Kipinä-toiminta

Kipinä-toiminta

Pelaatko erilaisia pelejä, joko kilpailumielessä tai omaksi iloksi?
Koetko olevasi jossain lajissa hyvä tai melko hyvä tai tiedätkö jostain pelaamiseen liittyvästä teknisestä toteutuksesta paljon?
Oletko kiinnostunut e-urheilusta, laneista tai muista tapahtumista pelaamiseen liittyen?

Haluaisit päästä mukaan tekemään jotain e-urheilun parissa?

Onko sinulla tällä hetkellä työ- tai opiskelutilanteen takia aikaa pelaamiselle?

 

Jos vastasit edes osaan näistä kysymyksistä myönteisesti, Kipinä-toiminta on sinulle mahdollisuus päästä syventämään harrastustasi ja toteuttamaan intohimoasi.

Kipinä-toiminta – Mistä on kyse?

Kipinä-toiminta mahdollistaa sinun osallistumisesi e-urheilutapahtumien tuottamiseen Etelä-Karjalan ja  Päijät-Hämeen alueella. Toiminta on tarkoitettu ensisijaisesti työttömille ja opiskelupaikattomille, mutta etsimme riveihimme innokkaita osaajia taustoista huolimatta, joten sinun kannattaa olla meihin yhteydessä joka tapauksessa. Osa tapahtumista toteutetaan myös verkossa ja tapahtumien toteuttamiseen osallistumisesta koituvat kulut korvataan, joten pidempikään välimatka tai oma rahatilanne ei estä osallistumistasi.

Hyvänä esimerkkinä Kipinä-toiminnasta toimii Myst1ksen striimi: https://www.twitch.tv/myst1s/ Käy vilkaisemassa ja kysymässä vaikka kysymys tai pari.

Miten homma toimii käytännössä?

Mikäli olet kiinnostunut e-urheilutapahtumien tuottamisesta, ota yhteyttä discordissa joihinkin seuraavista Kipinä-toimintaa koordinoivista henkilöistä – meidän tehtävänämme on vastata kysymyksiisi.

 

Miro Martikainen – Lanchelo#3359

Sami ”Myst1s” Partanen – Myst1s#9056

Ville Suutari – Ikilol#5116

 

Voit myös tiedustella lisätietoja ja liittyä toteuttajien discord-yhteisöihin:

Trailblazers – https://discordapp.com/invite/bwgCG2x
Myst1s – https://discordapp.com/invite/ekg8kGR

 

Toiminnan osalta homma menee niin, että e-urheilusta kiinnostuneet ja työkokemusta omaavat nuoret ohjeistavat ja auttavat muita e-urheilusta kiinnostuneita oppimaan uusia asioita lanitapahtumiin ja muihin pienempiin tapahtumiin liittyen. Samalla kasvatetaan yhteisöä ja luodaan uusia kontakteja muihin e-urheilusta kiinnostuneisiin. Oma osuutesi toimintaan voi olla hyvinkin pieni alkuun – ihan vaikka striimichatin moderointia tai e-urheiluun liittyvien tekstien kirjottamista, videoiden clippaamista tai yhteistä ideointia tapahtumia suunniteltaessa. Mikäli innostut ja kehität tai omaat osaamista, voit päästä esimerkiksi Skynett Langamesin toteutustiimiin ja siellä aina vastuutehtäviin asti – ehkä jopa pääjärjestäjäksi, mikäli intoa riittää.

Pyrimme toiminnan kautta myös mahdollistamaan työkokeiluja ja opintoja, joten mahdollisuuksia voi aueta monella tapaa. Minimissään sinulle kirjoitetaan työtodistus ja saat kokemusta sekä osaamista erilaisista tehtävistä tapahtumatuotantoon liittyen – niin ja uusia tuttuja.

 

Ilmoittautuminen:

Minä olen mukana, miten toimin?

Mikäli kysymysten aika on jo mennyt ja haluat hypätä toimintaan mukaan, lähetä discordissa jollekin kolmesta koordinaattorista alla mainitut tiedot ja he ohjeistavat sinua eteenpäin. Pääset toimintaan mukaan nopeasti ja tapahtumista voit katsoa, mikä olisi seuraava mahdollinen tapahtuma, jossa voisit jo olla mukana toteuttajana!

 

Syntymäpäivä (pp.kk.vvvv):

Etunimi:

Sukunimi:

Sukupuoli:

Katuosoite:

Postinumero ja postitoimipaikka:

Puhelinnumero:

Sähköpostiosoite:

 

Tulevat Kipinä-toiminnan tapahtumat

24.-26.4. – Saimaa Clutch Online

Suunnittelu käynnissä jo nyt.

Tehtävät: Moninaisia onlinetoteutuksia

 

22.-26.10. – Skynett Langames 26

Suunnittelu käynnissä jo nyt. Tapahtumaa rakennetaan 21.10. ja puretaan 27.10.

Tehtävät: Todella moninaiset – kysy lisää koordinaattoreilta

Osallistujille korvataan: matkakulut, majoitus, 1 ruoka päivässä, LAN-paikka

 

Onlinetoiminta:

Trailblazers CS:GO tai/ja TFT-liigan striimichatin moderaattori

Tehtävät: Liigamatsien aikana striimichatin moderoiminen sääntöjen puitteissa.

 

Myst1ksen järjestämien online-turnausten ideointi ja toteutus

Tehtävät: Ideoit ja suunnittelet sekä toteutat erilaisia turnauksia ja kisoja, joita Myst1s striimissään järjestää.