Ohjaajat

HARRASTUSTOIMINNAN OHJAAJAT

Toni Andersson – VastuuohjaajaTrailblazers Toni Andersson

Olen 25 vuotias nuorisoalan moniosaaja, sillä omaan kokemusta huippu-urheilusta, nuorisotoiminnasta, valmennuksesta, tietokonepelaamisesta ja viimeisimpänä e-urheilutoiminnan ohjaamisesta kevään kerhotoiminnan ohjaajana. Monen vuoden kokemus jalkapallosta, tietokonepelaamisesta, sekä liikuntaneuvojan opinnot siivittivät minut e-urheilun maailmaan, jota haluan olla kehittämässä positiivisempaan suuntaan.

Vastuuohjaajan roolissani olen aina tavoitettavissa e-urheiluaiheisissa kysymyksissä, sekä ohjaajiemme ja valmentajiemme apuna tekemässä nuorille e-urheiluharrastustoiminnasta ikimuistoista kokemusta.

 

Miro Martikainen – Valmentaja/ohjaaja – ImatraMiro Martikainen

Olen 24-vuotias imatralainen e-urheilun suurkuluttaja, joka löysi tiensä mukaan Trailblazersin toimintaan alkuvuodesta 2019. Toimin CSGO-juniorijoukkueen valmentajana, sekä e-urheiluohjaajana liikunnanohjaajan opintojen ohella.

Vaikken itse parrasvaloihin e-urheiljana noussut, omaan laajaa historiaa ruohonjuuritason joukkueista. Counter-Strike löysi minut 2007, ja tänä päivänä pelitunnit lähestyvät viisinumeroisia määriä. Olen toiminut myös ohjaajana kaikenikäisissä monikulttuurisissa ryhmissä, josta ammennan tietotaitoa seuraavan CSGO-sukupolven maailmankartalle nostamiseen.

Ohjaajana pyrin luomaan nuorille iloisen ja kannustavan ryhmähengen. Tärkeää on myös sytyttää nuorissa jatkuva palo uuden oppimiseen, niin pelikentillä, kuin oikeassa elämässä.

Yhteystiedot
miro.martikainen@trailblazers.gg
0503238636

Tommi Paakkunainen – Valmentaja/ohjaaja – LappeenrantaTommi Paakkunainen

Mie oon Tommi Paakkunainen, 25-vuotias Ympäristötekniikan opiskelija LUT – yliopistossa. Syntyperiä olen alun perin Kontiolahdelta ja Lappeenrantaan muutin noin neljä vuotta sitten koulun perässä! Vapaa-aika sujuu usein musiikkiharrastusten, kuten bänditoiminnan ja DJ-hommien parissa. Kavereiden kanssa tulee myös viihdyttyä ahkerasti, sekä yliopistolla että kotona esimerkiksi tietokonepelien parissa.

Nykyaikana kuten muissakin harrastuksissa, pelaamisessa on tärkeintä ja samalla hienointa yhteisöllisyys, sekä porukassa tekeminen. On hienoa päästä viettämään aikaa esimerkiksi vanhojen tuttujen kanssa, jotka asuvat eri paikkakunnalla. Oma ”pääpelini” on CSGO, jota on tullut hakattua 11-vuotiaasta lähtien, eikä innostus tunnu laantuvan.

Yhteystiedot
Tommi.Paakkunainen@student.lut.fi
0504942143

 

 

Samu Äyhynmäki – Overwatch-valmentaja/ohjaaja